Petollinen on ulkomuoto

Teppo säpsähtää, kohottaa päätään.

– Ajatus, hän huutaa.

Muut hätkähtävät. He luulivat kaverin jo kaikonneen unten maille. Ei mitään, kännykkä äänittämään. Kuvaa on turha yrittääkään näin pimeässä.

– Millä saadaan yleisö takas teatteriin, Teppo aloittaa. – Tämä on takuuvarma hitti! Valkoinen tausta, lattialla lepää musta mytty. Bachin »Air» alkaa soida, mytty pyöriä. Mytyn keskeltä nousee musta pallo. Pallo on turbaani, ja sen perässä kohoaa pää. Pää on pallon sisällä, totinen torvensoittaja, partaukko Mooses. Kun pää on nähty, nousee käsi, joka pitelee risua. Ukko alkaa raastaa risulla hampaitaan. Hän irvistää. Pyöriminen pysähtyy. Ukko sanoo: »Minä olen Isin johtaja, ja minä määrään. Ylittäkää raja, pankaa vastarinta pystyyn akvaviitin valtakunnassa. Alas vale-Dimitri! Menkää, menkää, menkää. Minun on... niin ikävä!» Musiikki katkeaa ilkeästi raapaisten. Seuraa tauko. Ukko sanoo mitä vittua ja lysähtää kasaan. Hän tyhjenee kuin ilmapallo, takaseinälle syttyy valkea teksti mustalla pohjalla. »Ja niin syntyi...» Pitkä, kiusallisen pitkä tauko seuraa, ennen kuin dia vaihtuu: »Jabhat al-Nusra.» Loppu on historiaa. Siis oikeesti. Kuka johtaa nykyään kaupunginteatteria? Soitto sille, me ollaan miljonäärejä.

Ajattelimme laittaa lehteen ilmoituksen. Ostetaan natsi. Ei, vuokrataan vähän käytetty fasisti virkistyskäyttöön. Toisaalta, miksi mainostaa? Ne tekevät sen itse. Muuta ole viime aikoina tehneetkään, ristit palavat Pohjolan yössä. Eräillä on kutsumus. Meidän katsojien tulee, meidän tehtävämme on kaapia kermat rinnuksilta. Tai kasvoilta.

Suunnitelma ei edennyt. Mutta ajatus jäi itämään. Sitten kohtalon kettu kantoi metsästä Tepon, pudotti tämän citykaniinin jalkoihimme.

Kun luin Tepon puolustuspuhetta, manuaalista blogia, proosarunoa, mitä lie, lauseet saivat minut vuoroin irvistämään, puistamaan päätäni (hitaasti), vuoroin kihisemään kiukusta. Taisin kerran nukahtaakin. Päällimmäisin tunne lukukokemuksen aikana oli kuitenkin kiusallinen myötähäpeä. Toisaalta halusin hakata hölmöä, vaikka kirkossa. Halusin pahoinpidellä tyyppiä, huviksi ja hyödyksi, hölmöt harvoin oppivat mutta saahan sitä toivoa. Samalla halusin kysyä kaverilta saman mitä Catullus oli tivannut itseltään. Miksi roikut elämässä? Miksi pitkittää kärsimystä? Vallassa ovat Stubb ja Soini, rakkaasi hakee hellyyttä hirviöltä nimeltä Max Maristain.

Mikä on, Teppo? Miksi et jo kuole?

Kun pääsin päiväkirjan viimeiseen merkintään, tarinaan orjasta Eestinmaalla, en häpeä myöntää, että minua kylmäsi. Sillä samanaikaisesti kun olin kokenut kaikki edellä kuvatut mieliteot, olin salaa mielessäni suunnitellut, kuinka toteuttaisin ne. Ja sitten Teppo-parka ilmoittautuu palvelukseen, sanoo sen itse. Hän julistaa oman tuomionsa ja tavan, jolla se pannaan täytäntöön. Ilahduttavaa aloitteellisuutta, täytyy myöntää. En olisi odottanut aivan tätä irtolaiselta, joka kävi ovellani. Petollinen ei suinkaan ole ihmissydän, vaan ulkomuoto.

*   *   *

Muistui tässä mieleen uutinen vuosien takaa.

Tyyppi oli juottanut toimettoman kaverinsa känniin, tarjonnut viikon jos toisenkin, marinoinut oikein ytimiä myöten. Sitten hän käänsi hanan kiinni. Viinaa ei herunut enää pisaraakaan. Oli aika raitistua, ottaa itseä niskasta kiinni ja muita viisauksia. Kaveri pyysi ja rukoili. Isäntä kielteli. Edes pari huikkaa, kaveri aneli. Hänellä oli Harmageddon valloillaan, ja vaikkakin omatekoinen, oli se ihailtavan tarkkaa työtä! Äärimmäisen todentuntuinen... Pari huikkaa, puolisen pulloa, hän tekisi mitä tahansa siitä. Sanot sanan, se on tehty. Kunhan päästät tästä helvetistä...

Siitä saunasta tosiaan oli vähän puhetta, isäntä sanoi. Kaveri ponnahti pystyyn: Mitä tässä enää istutaan? Hän sai huikkansa ja kävi töihin.

Näin jatkui viikkoja, kuukausia. Työnjako oli seuraava: isäntä ryyppäsi ja johti, renki ryyppäsi ja teki. Sauna saatiin harjakorkeuteen yksinomaan tätä mullistavaa menetelmää käyttäen. Harjakaisia ei ehditty juhlia, seuraava tilaus odotti jo.

Kilpailukyvyn jalossa taistossa kyseinen tyhjäntoimittaja oli loikannut täydestä nollasta maailman kirkkaimpaan kärkeen. (Anteeksi jälleen sanaleikki!) Ja kaikki olivat tyytyväisiä. Isäntä ja renki saivat haluamansa, naapurit leikkimökkinsä ja huvimajansa pilkkahintaan, eikä kenenkään tarvinnut maksaa kuin välillisiä veroja.

Isäntä alkoi jo miettiä liiketoiminnan voimallista laajentamista, työvoimaa oli saatava lisää, se ei ollut ongelma, kun renki otti ja kuoli. Ihmiskeho on rakennettu siten, ettei se kestä rajua ryyppäämistä ja työntekoa yhtä aikaa. Tästä seuraa se Sartren kuvaama ahdistus: kun pitää valita!

Vainajan työolosuhteet kantautuivat väistämättä myös viranomaisten korviin. Poliisi ja verottaja kuuntelivat kertomusta kuin lumottuina. Oliko tähän kätkettynä jokin rikos, poliisi ihmetteli – sen verran pahasti oli polla seonnut uudistusten pyörteissä. Onneksi virkaveli palautti lainvalvojan maan pinnalle. Venäjälläkin jo Aleksanteri II oli julistanut kuvatun järjestelyn laittomaksi.

Kateelliset tiedotusvälineet kertoivat asiasta myös lahden pohjoispuolella:

Suomalaismies orjana Virossa

lehdessä luki. Uutisen jutusta teki herran ja palkollisen kansallisuuksien vaihtuminen. »Virolaismies orjana Suomessa» ei ole uutinen. Se on arkea.

En tiedä tuon parempaa kuvausta alkoholistin elämäntilanteesta, oli hän sitten juova tai toipuva lajitoveri. Tästä seuraa vääjäämättä se, Siri, että orjan tarina on minun tarinani. Odotettu elämäkerrallinen aines – viimeinkin!

Tämä elämänpelko on Hydra, yhdeksänpäinen käärme. Käyt sen kimppuun rikotun pullon kanssa, katkaiset kaulan. Pää poikki! Enää kahdeksan jäljellä, riemuitset ja ylpistyt vähän.

Kunnes pysähdyt ja lasket.

Päitä on nyt kymmenen.

Katkaistusta kaulan tilalle kasvaa kaksi uutta.

Tämä ei ole myytti. Tämä on naturalismia ja todellisuudessa yhtä tappavan tylsää kuin kotimainen draama.

Roberto Bolaño uskoi että oli kuollut vuonna 1993, kymmenen vuotta ennen kuin mitä Wikipedia väittää. Tuolloin kirjailijan maksa hirtti kiinni ensimmäistä kertaa. Bolaño kirjoitti koko tuotantonsa vuoden -93 jälkeen. Mutta se ei ollut totta, se oli aarnivalkea.

Omalla kohdallani on käynyt yhtä onnellisesti, uskon ja toivon niin.

JATKUU LEHDESSÄ.