Stay! Or don't...

For fresh fruit, go to mattipaasio.com

20.11.2015

Ruotsalaiset menestystarinat


Toimittajan huomautus



PARIN VIIKON KULUTTUA edellisestä Massa-lehdessä ilmestyi pakina, jonka oli kirjoittanut nimimerkki Suu. Tämä oli pakinoitsijan ensiesiintyminen lehden palstoilla. Se jäi myös viimeiseksi, sillä vihaisen lukijapalautteen perusteella toimituskunta päätteli, että aivan kaikesta ei Suomessakaan sovi tehdä pilaa. Oli kansakuntamme kuinka maallistunut hyvänsä, meilläkin on jotain pyhää. Jokaisella aiheella on oma viitekehyksensä, perheensä, johon se kuuluu. Ja tasavallan presidentin ja pakolaisten perhe ei ole al-Qaidan perhe.



KYSYMYS BRUNOSTA

Taistelu syrjäytymistä vastaan ei ole juuri heilauttanut meikäläistä. Ei, vaikka tasavallan presidentti ja Suomi-crapin aateli tömistivät jalkojaan porstuassa. Tyypit törmäilivät toisiinsa ja availivat ääntään sen merkiksi, että kohta kuuluu, kuka käskee.
Olin unessa pikemmin kuin alkulause ehti loppuun.
Tarvittiin neljä vuotta sotaa Syyriassa ja rapiat päälle, ennen kuin tärsky tuli ja heräsin todellisuuteen.
Luulette, että säikähdin pakolaisten virtaa Euroopan poikki näille raukoille rajoille. Väärin. En vakuuttunut edes siitä, että – runoilijan sanoin – jääkaapissa on pommi. Mahdollista se tietenkin on. Poliitikon sanoin, kaikki on.
Syrjäytynyt on aina joku toinen. Kukaan ei laita STT:lle postia: “Niille, joita asia saattaa liikuttaa, hyppään nyt sillalta. Olen syrjäytynyt. Heippa, hyvästi.”
Tai mistä sen tietää? Meille ei kerrota kaikkea. Elämme miehitetyssä maassa, itsekin asun vallatussa talossa.
Siltä kämppäni ainakin näytti vielä vähän aikaa sitten.


Syyrian al-Qaida sai minut tiskaamaan. Tapahtumain kulku oli seuraava.
Näin dokumentin Syyrian al-Qaidan eli Nusran rintaman eli Jabhat al-Nusran toiminnasta. Sen jälkeen kun lapset olivat laulelleet ylistystä Osama bin Ladenille, porukan kokkia haastateltiin kenttäkeittiössä. Hän kertoi häärivänsä hellan ääressä myös kotonaan, mutta näille kavereille oli kivempi kokata.
Ja katso: tiskipöytä oli kuin Vimillä pesty. (Saa mainostaa: puhdistusaine on nykyään nimeltään Ctrl + Alt + Del tai jotain.)
Olen nähnyt Syyrian tulevaisuuden, ja se löytyy keittiöstä. Tyypeillä on niskassaan niin Venäjä, Iran kuin Syyrian hallituskin, taivaalta sataa tulta ja tulikiveä, mutta tiskit pestään jokaisen aterian jälkeen.
Tästä ei tingitä. Yksikään astia ei kökötä altaan reunalla likavedessä “likoamassa”.
Ei yksikään!
Niin se oli...
Niin se...
Niinkö?
Vai onko tämä sitä CIA:n propagandaa?
Mitä sanoo Bruno Jäntti?

Jänttiä emme tavoittaneet lausuntoa varten. Toimittaja-aktivisti on juuri nyt incommunicado – hän on Syyriassa tutkimassa tiskiallasta.


The Swedish translation, alas, no longer exists.

14.11.2015

Pariisi on aina oleva

TOINEN LUKU

Nälkä, nälkä



ÄLKÄÄ KYSYKÖ MISTÄ JOHTUU tasavalta. Hallitusmuoto on meille annettu, ja meidän tulisi olla siitä kiitolliset. Vielä mitä. Vaaditaan venäläinen kääpiö kiljumaan korvan juureen tai mestausvideo Irakista ennen kuin muistamme mitä meillä on ja muilla ei (sen pikkiriikkisen seikan lisäksi, että aurinkokunnan suurin sotilasmahti on puolellamme). Ne väittävät, että demokratia on uskonto. Ei ole, vaan tulitauko, talousalue. Onnettominkin kansanvalta toimittaa sen, mitä hihhulit kieli pitkänä, turhaan kärkkyvät: rauhan. Se on tosin lainaa, mutta niin on elämäkin. Saamme pitää yksin kuoleman.
Kuolema tulee ajallaan. Turha sitä on kiirehtiä. Niille, jotka kutsuvat noutajaa kovaan ääneen, pitää ehdottomasti järjestää audienssi sen kanssa. Parasta olisi pyytää tiedotusvälineet paikalle välittämään kuvaa roihusta, jossa kuoleman kultti, rosvopaisti – kirjaimellisesti – kypsyy. Jos ei muuta, siitä luulisi syntyvän käännettävää keltaiseen kirjastoon: Teurastamo 52.
Pariisi on aina oleva meidän.
Tänään tapahtui seuraavaa. Kävin kirjastossa radan tuolla puolen. Oli pimeä, kun tulin ulos. Kipitin portaat alas omalla puolellani. Ylikulkusilta jatkoi matkaansa herraskaisen kerrostalon tyveen. Ei voi olettaa, että parempi kansanosa kiipeäisi portaita rupusakin puristuksessa. Silta on vedetty alaovelle asti.
Olin keksinyt, mitä tehdä, kun saan kyllikseni tästä maailmasta. Alan kylvää kirjojani pyörätien varteen. Ensimmäisenä lentää itseoikeutetusti Cormac McCarthyn Tie. Sitä seuraavat Tim O’Brienin terveiset Vietnamista, The Things They Carried, ja Dennis Lehanen The Drop – fantasiaromaani Bostonista tšetšeenimafian ikeessä. Teos oli jopa saatu suomeksi (tekijän muusta tämän vuosituhannen tuotannosta poiketen) otsikolla Likaista rahaa. Näin olivat lähes kaikki merkittävät kirjallisuudenlajit edustettuina. Puuttui enää pikimusta poliisiromaani ja Roberto Bolañon 2666, englanninkielinen käännös. Mammutti muodosti oman lajinsa. Olkoon se nimeltään snuff-romaani: perintöni tuleville sukupolville.
Sillan alla paloi pieni nuotio. Pysähdyin hetkeksi hämmästelemään näkyä. Se oli virhe. Nuotion takana, selkä seinää vasten, istui joku. Hän katsoi liekkien yli suoraan minuun.
Tyyppi työnsi huulensa törölle. Hän puri alahuultaan ja hymyili häijysti. Sitten hän tunki kätensä housunkauluksesta sisään.
Tuo kävi äkkiä. En jäänyt odottamaan seuraavaa käännettä.
Jatkoin matkaa puolijuoksua. Ylämäessä hidastin tahtia, vilkaisin olkani yli. Äijä ei sentään lähtenyt perääni. Minkä takia hän minua vainosi? Olinko niin säälittävä ilmestys, että puliukotkin halusivat käyttää kynnysmattona?
Ehkä minun olisi pitänyt tuntea tyyppi.
Ajattelin ensinnä isääni, joka useassakin elämänsä vaiheessa olisi hyvin voinut väsätä pikku roihun minne mieli teki. Hän seuraili päähänpistojaan Kööpenhaminaan asti. Kiertolainen ei kuitenkaan millään muotoa voinut olla isäni. Tämä oli viime vuosina rauhoittunut, saanut kaupungilta kämpän ja siirtynyt sitten autuaammille asuntomarkkinoille reilut kymmenen vuotta takaperin.
Äijän pienissä pikisilmissä, noissa suupieliä uurtavissa juonteissa oli kuitenkin jotain aivan liian tuttua. Oliko irtolaisen kasvoilla maksaläikkiä, vai oliko mielikuvitukseni taas tehnyt tepposet?
Seisoin alaovella, kaivoin avaimia taskusta ja ihmettelin oven edessä steppaavaa hippiä kun tajusin, kuka sillan alla kyyhötti.
Jos äijän pää ei olisi tunkenut paksua harmaata hiusta, olisin veikannut, että pummia esitti Michel Foucault. Kai tukka oli voinut kasvaa takaisin. Ranskalainen filosofi ja vallan vahtikoira Foucault oli ostettu isäni nykyiseen tiimiin 1980-luvun alkupuolella, kun aidsista ei vielä tiedetty juuri mitään. “Musil” antoi taudille sen ensimmäiset kasvot, ennen kun kaunis poika Robert Mapplethorpe pyyhkäisi pöydän puhtaaksi. Ehkä Foucault oli lavastanut kuolemansa ja imi nyt itseensä slummien autenttista ilmapiiriä Helsingissä.
Kun kaverin huhuttiin huijanneen kuolemaa, hänelle saattoi siltä istumalta pystyttää patsaan. Kyseessä oli merkkihenkilö, ei epäilystäkään siitä.
Oli miten oli. En olisi kuitenkaan päässyt tenttaamaan tätä miestä vailla moraalia, että missä nyt mennään. Mestarin kalenteri oli aivan täynnä, mikäli hän yhä hengaili maan päällä.
Minun oli tyytyminen halpahallin versioon, Foucault’n Amerikan serkkuun.
Sillan alla kapinaa lietsoi Amerikka-vihan ajatollah, punainen papukaija Noam Chomsky.
Chomsky ajatteli ratsastaa alkuperäiskansan edustajalla auringonnousuun. Intiaani heitti hänet selästään. Siinä hän nyt hytisi, Serbian tiede- ja taideakatemian kunniajäsen, miesparka.

...


7.11.2015

Katoamistemppu

KIIREHDI, RAKKAHIN...

 UUSIKSI KIRJOITETTU JAKSO PÄÄTTYY PIAN!


KUUDES LUKU

Katoamistemppu



PYYDÄN ANTEEKSI. Poikkean seuraavassa ohimennen oman yhdentekevän elämäni vaiheisiin. Kiusaus astuu maailmaan jonkun kautta – mutta voi sitä, jonka kiusaus astuu!
Voi minua. Heräsin yöllä kesken unien, mikä on hyvin harvinaista. Moderni lääketiede on poistanut tämän muinoin jokaöisen riesan  miltei kokonaan. Vaan ei viime yönä. Vasenta olkavarttani särki. Heräsin. Noutaja tulee, ajattelin, sydäninfarkti, jännittävää. Mutta särky vaimeni. Noutaja jätti käynnin väliin. Michel Foucault kuuli kutsun, ja tuli hänen puolestaan.
“Olet levittänyt minusta perätöntä tietoa”, hän sanoi. “Mikä ei ole kovin mukavaa.”
Hän virnisti, paljasti mustuneet hampaantynkänsä.
“Haluan lukea julkilausuman”, Foucault sanoi ja kaivoi paperin hihastaan. Mikäli näin oikein, hän oli pukeutunut pitkään kaapuun – miesten mekkoon, kuten Irakissa sanottiin.
Groupe d'information sur les prisons, tuttavallisemmin GIP, sanoutuu irti kaikista IRA:n toimista. Järjestömme ei ylipäänsä hyväksy väkivallan käyttöä matkalla kohti oikeudenmukaista yhteiskuntaa. Joskus tosin voimankäytön voi ymmärtää. Se on ennen muuta erittäin näyttävää. Mitä tulee vuoden 1981 nälkälakkoon, tapahtuma oli täysin tarpeeton tragedia. Jos kaikki pukeutuisivat miehen mekkoon, maailmassa olisi rauha.”
Seurasi pamahdus, ja Foucault peittyi savupilveen.
Filosofi oli tehnyt temppunsa. Hän oli kadonnut.
Tiedän, mitä sanot. Minun täytyy käydä lääkärissä ja pälä, mutta pälä: tuon yön jälkeen olen ollut onnellinen. Nukun kuin lapsi. Herään, teen askareeni, lähden ulos. Katson sinitaivasta, ja villi riemu tarttuu minuun. Jotain hyvää tapahtuu pian, ajattelen. Kate Bush halkaisee pilvet, ja tämä on se tapahtuma, joka kaiken kautta ohjailee kaikkea.
Vai oliko se Wilhelm Reich? Joka halkaisi ne pilvet...
Miesparka: kaikkien linssiluteiden äiti Patti Smith on niin ikään tehnyt hänestä biisin.
Ajatus, että tänään tapahtuu jotain hyvää, ei muuten ole naisrokkareilta peräisin, päinvastoin. Se on jäänne elokuvasta Drugstore Cowboy. Hoida perusasiat kuntoon ensin, poika. Sen jälkeen on aikaa ja varaa ryhtyä kulttuurisnobiksi. Täytyy siirtyä orgonivaraajaan pohtimaan tätä ja tämän merkitystä.
Istun rippituoliin, ja kuka odottaakaan toisella puolella, ellei Johan Bäckman. Vai Antjufejev? Sermin läpi hullukaan ei erota heitä toisistaan. Eikä rautakanki. Juoksen nauraen ulos.
Haaveilen ukkosesta järvellä. Tiedän, että olen niin ylisten kuin alistenkin voimien suosiossa.




Toimittajan huomautus



PARIN VIIKON KULUTTUA tästä Massa-lehdessä ilmestyi pakina, jonka oli kirjoittanut nimimerkki Suu. [Jatkuu täällä.]





1.11.2015

Tilikum Chossudovsky

VIIDES LUKU


Duracel

SIRI KILTTI:
Pienenä korvauksena aiheuttamastani mielipahasta haluan tarjota Sinulle illallisen stand up -klubilla. Teet näin. Menet jääkaapille, teet itsellesi herkullisen salaatin. Kaadat lasin viiniä, jos on pakko. Istut syömään ja jatkat lukemista.
Klubin kiistaton tähti on Carl Hägglund.
Tiesitkö muuten, että Kim Jong-un käyttää peruukkia? Kun Kim riisuu sen, yleensä tiistaina, ja pukee munkinkaavun päälleen, hänestä tulee Ashin Wirathu, Rohingya-muslimien kauhu. Tämä tunnetaan myös nimellä Burman Baby-Fat bin Laden.
Hitto, tein sen taas. No, se oli loppukevennys. Kalle saa siivota sotkut,
T

'Where I come from, if you give a man a gun he treats it like a Mercedes,' he said. 'Here they're only interested in the sun, the sea and themselves. If they care so much about Croatia, why aren't they up on the hills defending their homes?'

A young fighter from Vukovar in Dubrovnik, 1991 – from Prejudice and Plum Brandy (1993) by Alec Russell





HÄGGLUND. Hei ja hyvästi. Tämä tilaisuus on peruttu. Ainakin se on ratkaisevasti muuttunut siitä, mitä lehtitiedoissa luvattiin. Suunnitelmat löytyvät sekajätteestä. Esityksen nimi olkoon “Leviathan lavuaarissa”.
Entinen Jugoslavia, josta aion teille tänään puhua, on aiheena kuin pieneen altaaseen pantu psykoottinen miekkavalas. Ei kiinnosta? Poistukaa siis, olkaa hyvät. Vaikka kohta kiinnostaa, kun Kim Jong-unin käskyläiset saapuvat kulisseista konepistoolit tanassa.
Miten Kim muka tähän liittyy? Kerrohan meille, Mooses, miten?
Hän ei kerro, VVP.
Miekkavalasta voi katsella, voi koskeakin hyvänä päivänä, mutta sukeltaminen veteen pedon kanssa on äärimmäisen itsetuhoista. Yksi asunnoton yritti kerran Floridan Orlandossa. Aamulla iloinen sarjamurhaaja Tilikum kuljetti kaverin alastonta ruumista selässään ympäri allasta kuin paraatissa ikään.
Miekkavalas ylpeili sillä, mitä oli tehnyt. Kaverin sukuelimet oli... no, sanalla sanoen syöty.
Tapaus aiheutti pienen myrskyn porealtaassa. Valaan puolustajat sanoivat, että Tilly halusi vain leikkiä ja vahingossa näykkäisi kaverin sukukalleudet samalla kun riisui tältä uimahousuja.
Miksi elukka halusi riisua kajahtaneen poikaparan? Tätä kovan linjan edustajat toitottavat: Tilikum tiesi täsmälleen mitä teki, teki sen silkkaa pahuuttaan ja ansaitsee siitä hyvästä kuolemantuomion.
Kiista on suorastaan villiintynyt sen jälkeen kun Tilly hoiteli kolmannen uhrinsa, pahoinpiteli hengiltä kokeneen kouluttajansa. Ratkaisua kriisiin ei ole näköpiirissä, mutta kun se joskus löytyy, sen on oltava poliittinen. Tästä kaikki ovat liikuttavan yksimielisiä. Kriisiin ei ole sotilaallista ratkaisua.
Kantaako otus itse vastuun teoistaan? Osaako se valita oikean ja väärän väliltä? Vai onko ympäristö syyllinen, kun eläinparka osoittautuu psykopaatiksi?
Siinä meille on pureskeltavaa täksi illaksi. Itse henkilökohtaisesti valitsen verenhimoisen, kastroivan kolossin Tillyn aina ennen kaksijalkaisia serkkujaan, näitä käärmeitä kulisseissa. Makuasia, joku sanoo. Ei ole. Uskokaa pois, minä tiedän.


Olen suostunut tänään tänne, kuolevan imperiumin muistomerkille, kiistääkseni perättömät huhut, joiden mukaan… hetkinen. Minulla on siitä mustaa valkoisella.
Traumaperäinen stressi, se minulla on. Parantuu tästä, samalla delaa. Mistä mä sain nää arvet, netistä. “Hymyä huuleen, poika!” Ilmiö esiintyy myös baseballissa, tiedätte varmaan. Mikä se on suomeksi?
Da yips, da? Mikä se on, lautaskammo?
Eikä nyt puhuta siitä, kuka edustaa Suomea EU:n huippukokouksissa. Ei, nyt puhutaan räikeämmistä rikkeistä – joukkomurhista, joukkoraiskauksista, kidutuksesta. Siitä miten ihmiseltä viedään elämänhalu, hänet laitetaan polvilleen, syömään multaa.
Niin kuin ne on tehneet minulle. Mutta minä en taivu. Minä en paina polviani tähän kuraan, jota he kutsuvat kotimaaksi, en ikinä! Suomalaiseksi en halua. Ennemmin kuin taivun, katkean, ja olkoon sitten niin. Ihmisellä pitää olla periaatteita. Pitää olla selkärankaa, moraalinen ryhti, jonka puolesta on valmis vaikka kuolemaan, ja omalla kohdallani asia näin onnellisesti on. Uskon niin. Ryhti on suora.
Olen kuullut, että Harkovan profeetta Serhi Žadan vetää samaa linjaa kanssani. Sekä hyvä ystäväni, entinen kollegani Erkki Tuomioja, hänkin vetää. Me vedämme, te vedätte, vedetään yhdessä. Suupielet ylöspäin, vaikka sataisi ohjuksia, näin.


Kohtaloni on ollut tuoda valistuksen viestiä barbaarien keskelle. Asetelma on toistunut elämässäni alakoulusta alkaen.
Te nauratte? Naurakaa pois, mutta muistakaa, mikä meitä kulisseissa odottaa. Muistakaa perinteiset arvot, muistakaa Bosnia ja Hertsegovina ja Kroatia, jotka kielsivät minulta pääsyn maaperälleen vuonna 1995.
Se rikos on vielä rankaisematta. Ei ole kauaa, mikäli se minusta on kiinni. Miten ne kehtasivat? Ilmoittaa, etten ole tervetullut – minä, EU:n rauhanlähettiläs Balkanilla!
Mitä se merkitsi?
Merkitsi sitä, että kyseiset maat eivät halunneet rauhaa.
Kroaatit olivat pahimpia. He nimittivät Euroopan yhteisön lähettämiä sotilastarkkailijoita jäätelönmyyjiksi. Joka on nähnyt jäätelönmyyjien ulosmarssin, sitä ei kuolema kauhista. Eteenpäin! He takertuivat sanoihini, tekopyhät, punavihreät juutalaiset. Mitä minä sanoin? Mitäkö sanoin? Että Operaatio Myrsky oli sotarikos. Krajinan valtaaminen takaisin – ei siitä puhuminen ole rikos! Meillä lännessä on kuulkaa sananvapaus. Älkää tulko tyrkyttämään bysanttilaisia oppejanne Euroopan ytimeen, jos saan pyytää. Kasvakaa aikuisiksi, yrittäkää edes.
He marssittivat tanskalaisia rauhanturvaajia joukkojensa edellä. Käyttivät pohjoismaista sotilasta ihmiskilpenä. Jos se ei ole sotarikos, mikä sitten on?
Pohjoismainen sotilas on aina parempi ihmiskilpenä kuin sanotaanko hollantilainen sotilas. Vaikka yksi heikäläinen rauhanturvaaja vastaakin 8 000 muslimia. Ei taistelussa, tietenkään.
Ette ymmärrä? En kyllä ymmärrä minäkään.
Minulla on tässä asiakirja. Antakaahan kun luen. Suomen poliisi kirjoittaa, ihan tosi, joku siellä osaa. YK:n, yhtenäisen Kiinan alainen Jugoslavia-huomioistuin haluaa “kuulla” minua. Oon kai puhunut sivu suuni taas. “Julkinen toiminta, lausunnot aiheesta” – näin ne sanovat, tarkoittaen kaikkea kanssakäymistä, tätä, mitä nyt teemme, ajatusten vaihtoa – “lopetetaan tutkinnan ajaksi.” Minkä tutkinnan? Tutkisivat persettään! Ei, he eivät löydä sitä… “Kaikki tutkintaa koskeva aineisto on luokiteltu salaiseksi, ja sen vuotaminen ulkopuolisille käsitellään lain ankarimman kirjaimen mukaan.”
Kerronko teille ne kirjaimet?
VVP: vetäkää vittu päähänne.
Millä oikeudella ne luulevat voivansa määräillä meitä?
Voittajan oikeudella tietty, rahan yksinvaltaan turvaten. He saavat päättää, mikä on sallittua ja mikä ei.
Yhdellä paperilla, tällä, meiltä viedään ihmisoikeudet. Meistä tehdään muukalaisia, ei-toivottuja, rauhankyyhkyläisiä verisen veljessodan melskeissä.
Tiedättekö mitä? Pyyhin perseeni heidän paperillaan. Vittuun Haag ja Amerikan Yhdysvallat! Vittuun uusi uljas maailma. Meillä on vähän selvitettävää vanhankin asioissa. Juttu on kesken, kuten sanotaan.
Anteeksi kielenkäyttöni. Sovitaanko, ettei tule toistumaan? Sovitaan vaan. Voin vedota huonoon esimerkkiin, jonka Harkovan profeetta antoi. Hän pyysi kotikaupunkinsa venäläistä pohjasakkaa painumaan, ei käy kiertäminen, pyysi heitä painumaan vittuun.
Mikä saattoi olla siinä seurassa moraalinen veto, mutta ei, herra paratkoon, täällä.
Žadan hakattiin sairaalaan.
Voitteko kuvitella, että joku hakkaisi minut sairaalaan, täällä?
En voi minäkään. Te ette ole eläimiä, enkä ole minäkään. Pikemminkin päinvastoin. Minussa henkilökohtaisesti tämä aihe, etenkin nyt, jo edesmenneen paperin valossa, herättää tuntemuksia joiden luulisi olevan suoraan jostain Hollywoodin ah-niin-synkeästä tulevaisuuden näystä. Puolet miestä, toinen puoli elektroniikkaa. Mahan paikalla on pesukone, joka linkoaa.
Se on rahaa pesevä kone, rahaa tekevä kone, paperitehdas. Ja minä olen sen patruuna.
Ei vaiskaan, minähän se olen, Kalle Kaunis, kuin kuva! Olen tässä, teidän kanssanne maailmanloppuun asti. Minä, ministeribotti, Duracel-pupu, jaksan takoa rumpua ihmisoikeuksien puolesta rautaesiripun molemmin puolin. Tasapuolisesti, se on tärkeintä. Muistakaa, että kaikki osapuolet ovat yhtä lailla syyllisiä, aina, joka sodassa.
Te tunnette minut, ettekö vaan? Minuun voitte luottaa.
Minut halutaan vaientaa. Niin kuin ne tekivät Slobolle. Hän on kalojen luona kylässä, nukkuu siellä, niin kuin Osama-raasukin. Minua ne eivät saa niin vähällä.
Jos kerron kaiken tänä iltana, kuolemastani ei ole heille iloa. Ja saanpahan lähteä omatunto puhtaana.
Musiikkia, kiitos! Sananvapauden nimiin, eteenpäin, olkaa hyvät.
Nouskaa lavalle.





...