(Inside me, it was...)

29.10.2017

Mami Marmara


Muokattu 11.12.2017 Zero Dark 8.14.





Seuraava teksti on purettu tallenteelta ja tulkittu suomeksi. Kielenkäyttöä on siistitty, turhia toistoja karsittu. Sitä vastoin asiavirheet on jätetty niille sijoilleen, puhuja hylätty historian susille.
Hän toimikoon varoittavana esimerkkinä, joka pitää tulevat messuvieraat kutakuinkin totuudessa.
Toisaalta uskon kenraalimajurin perinnön palvelevan pientä joukkoa alan harrastajia, joille yksikään ihmislajin edustaja ei ole liian outo säilöttäväksi etanoliin. Todelliset sanan alkemistit keittävät näistä riveistä pontikkaa.
Ja niin puhujan henki lamaa juuri tällä hetkelläkin parin lahkolaisen pikkuaivoja vähät välittäen siitä, että karhuryhmä jalosti ruumiin kukkamullan rikasteeksi (jos se oli lahkolaisen ruumis, hän on nyt känninen J. Kasvi). Jo valkenee meille epäilijöillekin toivo paremmasta: aavistus, etiäinen iankaikkisesta, kesken synkän talven saapuu inshallahajatollah, koittaa joulu ja juhla.
G.Grönlandwal, mp-lehden tuottaja



Jösses! Laiva tämä on eikä mikään rakennus. Sanomatalo, eikö vain? Mitä kuuluu, talon asukkaat? Miten teillä menee tänä tähdellisenä päivänä? Miten maa makaa, jos ei kerrankin puhuta siitä miten hallitus kaivaa sitä kaiken aikaa jalkojenne alta?
Hyvin kai? Hyvä, hienoa. Hauska kuulla.
Trollit, oletteko valmiit? Täältä pesee.
Olen Hubert Heidler ja tulin puhumaan teille Palestiinasta. Mistä, joku pikku-ukko heittää heti. Eihän mokomaa edes ole. Maata ei, älä hei, mitä halvatun vihapuhetta? Pitääkö tämä sama keskustelu käydä joka kerta uudestaan?
Tätä märkivää haavaa valkoisen miehen sydänalassa, sitäkö ei nyt ole? Trauma parani yhtäkkiä?
Katso minkä teit. Valtaosa yleisöstä on aivan pois tolaltaan. Vaahto pärskyy suupielistä, pyörremyrsky vapautetaan limutölkistä. Tämä ei ole kielikuva. Avasin juoman tilataksissa matkalla hotelliin. Olin laukannut lentokentällä pää kolmantena jalkana, etsinyt epätoivoisesti ulospääsyä labyrintistä. Tölkin henki oli syystäkin raivona. Vierustoverini taksissa, paikallinen kaitsijani – hän on täällä tänään, ansaitsee aplodit! Hittolainen, hän ansaitsee rauhanpalkinnon. Fatima ei ollut moksiskaan. Päinvastoin, hän oli kuin enkeli. Hampaat tykkäävät, hän hymyili, kun nauttii juomansa näin. Luoja, miten minua hävetti ensi alkuun. Ei hävetä enää.
Fatiman sylissä lepäsi kirja, joka säilyi melko kuivana. Haluatko kertoa siitä? Saanko jatkaa? Hän vaikenee kuin naurumuuri. Hyvä on, minähän kerron. Kirjan nimi oli Tyttö sodassa. Fatima kysyi, olenko lukenut sen. Luen kirjoista vain alkutekstit, kerroin Fatimalle, takakannen ja esipuheen, eikä tässä teoksessa taida olla esipuhetta. Hän katsoi minua tyyliin, että nyt kyllä kusetat. Esipuheen puuttumisen lisäksi, selitin edelleen, tässä teoksessa on vielä jotain pahempaa, motto eräältä edesmenneeltä rouvalta.
Täti tykkäsi matkustaa, ja miehensä kuoltua hän saikin perinnön turvin toteuttaa itseään oikein tosissaan. Ajan mittaan rouva tuli käyneeksi myös Jugoslaviassa. Ja kirjoitti matkan varrella kokemastaan ja kuulemastaan ihka oikean kirjan.
Kyseinen teos, Musta lammas ja harmaa haukka, pitkitti Bosnian sotaa vuosilla. Minulla on tästä mustaa valkoisella. Lukekaa Holbrooken muistelmat, ellette muuten usko. Lopettaa sota, temppu ja kuinka se tehdään, lukekaa se. Jutellaan sitten.
Palataan päivän teemaan. Palestiinasta päätään aukonut, koko Palestiinan olemassaolon kyseenalaistanut hemmo... henkilö ei taida paljoa tietää. Ainakaan hän ei ole perehtynyt oireyhtymään nimeltä traumaperäinen stressi, joka tunnetaan myös lyhenteellä PTSD. Sen pauloissa ihminen tai kansa elää jatkuvassa hälytystilassa, se kun tietää – ei luule, vaan tietää – että mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa. Jos potilas ei saa pätevää hoitoa, sellaista kuin elokuvassa Miehistä ja sodasta, jonka ohjaaja on kusipää, hän synnyttää – potilas, ei kusipää – myrskyn joka nielaisee meidät kaikki.
Onneksi joukossamme on mies, tai nainen, miten haluatte, henkilö, hyvän sään haltija, joka taitaa myrskyn ohella myös tyvenen sanat, tässä tapauksessa merkin.
Rauhan maailmaan tuo pieni ele, joka osoittaa ihmiskunnalle, että olemme luottamuksen arvoiset. Istumme samaan pöytään viholaisen kanssa. Meidät sijoitetaan ehkä pöydän alle, tämän tästä saamme pikku potkun, se täytyy vain hyväksyä, kuuluu tapoihin. Heimokulttuuri, nähkääs, ikiaikainen perinne. Miten Tito sai sekalaisen seurakunnan pysymään kasassa niinkin pitkään? Mladić vakuutti, ettei heille tehtäisi mitään pahaa. Miehet eivät uskoneet vaan lähtivät pakenemaan metsiä pitkin, ja sinne heidät sitten tapettiin.
Ei, se oli eri joukkomurha. Ja tuo on tietoisesti sievistelty kuva siitäkin Lukekaa David Rohden kirja. Pyydän anteeksi. Sekoilen taas, ja heti kärkeen.
Piirrä sirppi ja vasara. Laita työn symbolit tulevaisuuden toivoksi rastiin, ei ristiin. Talismaani tehoaa rajuilmaan kuin naltreksoni narkkariin: sävärit alkavat välittömästi. Tulee melkein myrskyä ikävä. Sillä huominen on oleva tuima.
Onko kukaan yleisöstä kokenut kylmää kalkkunaa? Oletko yrittänyt irti viinasta tai huumeista omin avuin, vailla lääketieteen laastaria tai kainalosauvaa? Silloin tiedät, mistä on puhe, kun puhun huomisesta.
Isä aurinkoisen naama ilmestyy taivaanrantaan karamellivärein vedostettuna heti, kun aamu koittaa. Hän näyttää meille suunnan. Hän näyttää ainoan tien toipumiseen. Myönnä virheesi. Myönnä virheesi ja luota minuun.
Seis! Malttakaa, odottakaa hetki.
Kuka piittaa huomisesta nyt?
En aio kuolla tänä yönä eikä varmaan moni muukaan, vaan entä jos kaikesta huolimatta niin käy? Jos noutaja saapuu aamunkoitteessa, mitä sitten?
Olemme murehtineet turhaan. Ja mikä paljon pahempaa, olemme hukanneet ainoan tilaisuuden, joka meillä oli onneen. Siinä surkutellessa näin kävi, onni mennä viiletti ohi.
Meillä ei ole muuta kuin tämä hetki ja toisemme.
Kokekaa hetki nyt. Tunne lattia jalkojesi alla, penkki istuintyynyn läpi, pöytä siellä kahvilassa, pöydän pinta sormiesi alla, hartioiden jännitys, anna sen laueta. Näe, mitä on ympärillä. Näe ihmiset. Ja kuule, kuule.
Erotamme jälleen aaltojen loiskeen laivan kylkiä vasten. Aistimme taas muutkin elementit kuin tuulen ja kopterin. Haistamme aavan ulapan ja suolan, Atlantin siellä jossain.
Vain ruudin käry jää.
Ylistetty olkoon Jehova! Olemme ihmeen kaupalla selvinneet yläkannelta, vaikka kohteemme oli pahamaineinen m/s Mavi Marmara.


Äimistyneet ilmeenne kertovat, että pieni lähihistorian kertaus lienee paikallaan.
Kello on 11 illalla. Viisi huvijahtia ja yksi risteilyalus puskevat kohti Israelin aluevesiä. Laiva ja veneet ovat lähteneet alkuillasta matkaan Kyproksen rannikolta. Niillä on selkeä tehtävä: purkaa palestiinalaisalue Gazan saarto, viedä humanitaarista apua alueen asukkaille, jotka kärsivät Israelin ja Egyptin toimeenpanemasta sulusta.
Gaza vapaaksi -liike on tehnyt vastaavia matkoja ennenkin. Toiminta sai alkunsa vajaat kaksi vuotta sitten, elokuussa 2008. Ensimmäinen laivue, kaksi kalastuspaattia, yllätti koko maailman, kun se mursi saartorenkaan. Aktivistit otettiin Gazassa vastaan kuin messias Mahdin sanansaattajat.
Seuraavan reissun suunnittelu alkoi siltä istumalta.
Nykyinen operaatio jättää väistämättä varjoonsa kahdeksan aiempaa, vaikka laskisi edeltäjät yhteen. Pelkästään risteilyaluksella on yli 600 matkustajaa. Tempaus on suunniteltu niin, että osallistujien määrä, ehkä myös eräiden tausta, tulee takaamaan mahdollisimman suuren julkisuuden.
Israelin laivasto ottaa radioyhteyden aktivisteihin, käskee näitä muuttamaan kurssia. Aktivistit käskevät israelilaisia palaamaan Auschwitziin. He kertovat auttavansa arabeja nappaamaan jenkit, kehottavat palauttamaan mieliin syyskuun yhdennentoista tapahtumat. Radioyhteys katkeaa.
Puoli viiden aikaan aamuyöstä Israelin laivaston erikoisjoukot yrittävät nousta matkustajalaivan kannelle. Valtausyritys tehdään kumiveneistä. Aktivistit estävät yrityksen, he muun muassa suihkuttaat sotilaiden päälle vettä paloletkuilla.
Israelin laivasto ottaa B-suunnitelman käyttöön. Helikopteri lentää laivan ylle. Siitä pudotetaan köysi, jota pitkin sotilaat laskeutuvat kannelle. Aktivistit hyökkäävät sotilaiden kimppuun kuin hyeenalauma. Sotilaita hakataan putkilla ja teräaseilla. Yksi sotilas työnnetään laidan yli. Toinen helikopteri saapuu, sotilaille apujoukkoja. Kuullaan useita laukauksia.
Sotilaat ottavat laivan, Mavi Marmaran, komentoonsa. Sama toistuu pienemmissäkin aluksissa, vaikkakin paljon rauhanomaisemmin.
Yön saldo on yhdeksän kuollutta turkkilaista ja muutama sairaalahoitoa vaativa sotilas.
Tapahtunut on paha tahra Israelin muutenkin murjotulle kansainväliselle maineelle. Yön tapahtumia käytetään esimerkkinä tiedotussodan oppitunnilla kautta maailman. Näin ei ainakaan saa menetellä missään tapauksessa ikinä.
Kun Heidlerilta kysytään kantaa uutiseen, hän makaa flunssassa. Hän heiluttelee sormiaan peiton päällä kuin kapellimestari ja hymisee.
Mitä hyräilette, toimittaja kysyy. Ja kuvaaja pistää paremmaksi: Onko kenraalimajuri ehkä kääntynyt ortodoksiksi?
En ole, Heidler sanoo. Yritän vain meditoida haaskalinnut helvettiin täältä.

••

Kielenkäyttö? Kuka kehtaa moittia minua kielenkäytöstä?
Ja samaan hengenvetoon kutsuu aktivistiksi ihmistä, joka lyö toista toistuvasti puukolla!
Ai niin, unohdin mainita. Gv:n jäsenillä on oma kieli, joka pitää vain opetella. Gaza on avovankila tai keskitysleiri. Israelin puolustusvoimat on miehittäjäarmeija ja niin edelleen. Toistamalla näitä äänimerkkejä he uskovat kääntävänsä yleisen mitä välii -mielialan lännessä.
Ja melko hyvin he ovat aikeessaan onnistuneetkin. Onko asennemuutoksella mitään merkitystä Gazassa ja Länsirannalla, on toinen asia. Hei, mitä väliä? Aktivistit saavat mainetta, kunniaa ja terapiaa enemmän kuin ehtivät yhdellä iskulla sulattaa. Siksi iskuja on tehtävä useampia ja toteutettava yhä useammin, niiden on oltava entistä näyttävämpiä, median huudettava valittua viestiä joka kerta kovempaa, SOP sanoo niin. Se on piru, käypä hoito, vakiintunut menettelytapa. Hoitojen kierteestä ei ole ulospääsyä.
Joskus tauti on kuolemaksi. Kirjailija-Mankelin tautia hoito ei tappanut, se tappoi Mankelin itseensä. Kun toverit viruivat luoti päässä Marmaran kannella, Mankeli istui pienemmässä purkissa ja suri sukkiaan, jotka miehittäjä oli vienyt. Syyllisyys hänet tappoi eikä syöpä.
Syyllisyys siitä, ettei pystynyt parempaan.


Voi itku!
Taisin vähän innostua. Eksyinkö huonon maun puolelle? Ylitinkö rajan, jota jokaisen tulee varjella tarkemmin kuin naisen ainoaansa, kunniaa? Kuollutta kantturaa ei saa sohia, lierot huolehtikoot hänestä. Kaikki sen tietävät, minä unohdin. Voitteko unohtaa tekin tämän kerran? Saanko vielä anteeksi? Sillä onhan mahdollisuuksien rajoissa... vaikkakin äärimmäisen epätodennäköistä, silti mahdollista, on se... että asia oli eläytymiseni, heittäytymisen arvoinen.
Tutkitaan tilanne. Laaditaan raportti. Verijäljet on huuhdottu kannelta. Vainajat ja vangit on rahdattu mantereelle ja edelleen oikeille omistajille, useimmat Ruotsiin. Muistikortit on tyhjennetty, menneisyys peruttu. Voimme vetää henkeä.
On aika arvioida suoritus. On aika pohtia, missä onnistuimme, missä on parannettavaa, minkä tekisimme toisin jos sama otettaisiin uusiksi. Sillä uusinta tulee vuorenvarmasti, se lukee aktivistin sairaskertomuksessa.
Hän ei koskaan opi.


Nyt jos saisi näytteen Rod Stewartilta, ihan pikku pätkän tähän vain. Ei onnistu? Ai jaha, Rod pitää tilata kolme päivää etukäteen, muuten hänellä ei ole aikaa nousta kuolleista.
Löytyykö teiltä edes Poguesin versio? Se on melkein yhtä hyvä kuin alkuperäinen... jaa kestää vielä kauemmin? Täällä takahikiällä mikään ei ole ikinä valmista. Missä meikäläisen baarijakkara luuraa? Ei löydy sitäkään. Keikan alaotsikkona on kai sitten ”sähköinen ja seisaaltaan”.
Nähkää nyt mielessänne kaipaamani kappaleen aihe, Thatcherin ja Theresan yhdistelmä, Maggie May.
Kuka kyborgia kaipaa? Onko Mayssä muka jotain säilyttämisen arvoista? Parempi herättää kuolleet, kaivaa aito ja alkuperäinen haudasta...
Lykätkää ylösnousemusta! Venyttäkää lankalauantaita, henkireikää pyhien puristuksessa. Minulla on asiaa ennen kuin huominen koittaa. Maggien toinen tuleminen ei nimittäin ole vailla riskejä. Jo kyseisen kappaleen kuuntelu on vaarallista: kaipaus valtaa mielen, alkaa kelata hukkaan heitettyä aikaa, minne parhaat vuodet vierivät.
Äkkiä huomaat aikovasi itsemurhaa.
Rukiver, kuka tahtoo kuolla? Minä, minä turvat tukkoon siellä, olin ensin! Jokainen vuorollaan, ja minun numeroni on ykkönen! Laittakaa punainen täplä otsaani nyt, mieluiten useampi. Se mikä oli pikku-Tsarnajevilla kun hän kömpi rantautuneen veneen vatsasta Bostonin esikaupungissa – merkki, sädekehä, kärsimyksen kruunu.
Haluan samanlaisen ja heti.
Eikö vielä?
Sovitaan niin. En ihmettele, että poliisinne anoo epätoivon vimmalla lisää oikeuksia. Tiedustelunne taso on suoraan sanoen syvältä.
Ehkä voin auttaa. Tietoja minusta, olkaa hyvät, ennenaikainen muistokirjoitus, osa yksi.
Jos minulta tilattaisiin terrori-isku, sen toteuttaisi nuori neito, joka lukee kirjaa. Kuten nyt iki-ihana Fatima... katsokaa häntä! Kuka voi yhdistää mielessään tuon vartalon, nuo kasvot, tuon vartalon ja verilöylyn?
Fatima ja hirmutyöt eivät mahdu samaan tilaan samaan aikaan, terveessä päässä ainakaan. Kohdussa kieroon kasvaneet ovat asia erikseen, palaamme heihin kohta. Mutta ihmisen irvikuvatkaan eivät pääse käsiksi Fatimaan. Häntä ympäröi panssarilasi – tai räjähdevyö joka pitää meidät ulkona ja hänet sisällä. Fatima on kynttilä vakan alla, ja me Thanatoksen lumoamat koiparat hakkaamme aivomme pihalle kun yritämme ratkaista yhtälön, että miten päästä sisään.
Hänen lähellään on vain niin autuas, hyvä olla!
Fatima on kauneus itsessään ja ilo ja lohtu, hän on tyttö sodassa. Hän on asia, jonka puolesta kannattaa taistella, elää ja kuolla.
Hän saattaa olla myös itse kuolema.
Jättäkää hänet rauhaan. En sano samaa toiste.
Ei paniikkia, turha alkaa rynniä uloskäyntiä kohden. Lukupiirin osallistujat seisovat jo asemissa ovensuussa. Tänne ei pääse kukaan eikä kukaan täältä pois. Ennen kuin minä annan luvan.
Mutta jaloitelkaa kaikin mokomin. Kuuluuko ääneni sinne taakse? Varmasti? Nyökätkää, niin tiedän! He nyökkäävät rytmissä.



••
o

Seuraava annos

                                       seuraava annos

                                                                                           seuraava annos


MAKSAA.


Vain ensimmäinen on ilmainen.









22.7.2017

Vatikaani - Moskovat! 24/7!


Matkaamme kohti oikeudenmukaista yhteiskuntaa autolla, jossa on feudaalista kengurubensaa. Hegelin kohtaloksi koituu Kiina-ilmiö. Syrjäytyminen, alkoholismi ja ihmisryöstöt syövät yhteisön ydintä. Presidentti hakee turvaa sillan alta. Tämä ei ole Meksiko eikä intiaanireservaatti, vaan satavuotias Suomi. Tämä on Eurooppa...



Murhamies Gary Gilmorekin sen tietää,
lukumiehiä kun oli:
VATIKAANI MOSKOVA 24/7 ON SAATAVA!



View all my reviews










Kirjoittaja neuvoo käyttämään USA:n Amazonia, sillä se on ainoa paikka, joka takaa ostetusta kappaleesta TEKIJÄLLE euron tai pari.

Teoksen ohjehinta on amazon.comissa $ 5.60. Vaikka siihen lisäisi toisen mokoman postituskuluja, ei hinta ole vielä paha - verrattuna 22 euroon, jotka kotimainen verkkokauppa kirjasta todennäköisesti pyytää. Eikä "reilusta" parikymppisestä jää kirjoittajalle senttiäkään.

16.7.2017

Simonkylä, Nauvo


Kesällä autoja tuli ja meni. Syksyllä liikenne väheni, kunnes loppui kokonaan. Valoisa aika kutistui kuin Puola maailmansodassa. He istuivat tuvan pöydässä ja kyttäsivät tietä. Koitti päivä, kun raitilla ei liikkunut ketään. Sitten sekin oli poissa, päivä. Kuin kuolema olisi laskeutunut, isä sanoi. Hän ei käyttänyt sanaa kuin.

Nuori opettaja alkoi arvioida elämäänsä uudelleen.





Kuva: Ritva Paasio




6.7.2017

Tulkoon teksti


Eli syksystä jouluun. Oliko tää se jäbä? Traagista, koskettavaa. Tänä päivänä kaikista mahdollisista (1), nyt ei sovi räkiä kattoon ja katsoa leffaa (ellei elokuva ole Pakkasvirran Runoilija ja muusa).

Vuodessa on 364 päivää, joina voit olla kuin ellun kana, toimia kuten tahdot. Runon ja suven, Eino Leinon päivä on tapana käyttää itsetutkisteluun. Sanassa on kolme t-kirjainta – tarkoitus ei ole tukistella itseään, yksinomaan ainakaan, vaan kaivella, penkoa syntyjä syviä.

Tänään on aikaa unelmille! Olihan päivänsankarikin pahamaineinen taivaanrannanmaalari.


*   *   *
*   *
*
____TAIVAANRANTA____


Jos toistan itseäni tai kuuluisampia alan harrastajia, pyydän mitä nöyrimmin anteeksi. Kysyn silti. Haluatko kirjailijaksi?

Kirjoittaminen, sehän on skene, jossa sisältöä tuotetaan miltei analogisesti, kuten keskiajalla tai muinoin ikään. No mikä ettei, vastaat innokkaana. Hypätään puikkoihin, ei tässä nyt juuri ole muutakaan. Kun k-juttu on alta pois, saamme varmaan taas räkiä kattoon ja katsoa leffaa?

No hei, totta kai saatte.

Hetki vielä. Ennen kuin hyökkäätte tuotantolaitostenne, sis.generaattoreiden kimppuun – tiedän että palatte halusta päästä naputtelemaan – yksi asia on paras hoitaa jaloista kuleksimasta.

Markkinastrategia. Mitä ollaan myymässä ja kenelle? K-juttua – niille, ketä se kiinnostaa. Hyvin vastattu. Entä miten tämä nimenomainen, sinun k-juttusi tulee erottumaan muista?

Harot hiuksiasi ja vastaat: Sille kai luodaan tavaramerkki. Rekisteröity... tai joku.

Loistavaa! Teoksella on oltava nimi, aivan kuin lapsellakin. Ja liioittelematta, teoshan on lapsesi...

Ja tässä tehtävässä minä voin olla avuksi! (Nimenannossa, en lapsenteossa.) Tulen juuri Akateemisesta kirjakaupasta ja kuulkaa, näin siellä IHMEITÄ. Haistelin samalla uusia tuulia. K-jutussa on äärimmäisen tärkeää pysyä ajan hermolla. Siksi kehotan peesaamaan seuraavia huippuajankohtaisia trendejä, kun valitset teokselle(si) nimen.

1. Päähenkilön nimi ja jotain. Tämä suosittu käyttöalusta antaa potentiaaliselle ostajalle vahvan vaikutelman tietystä ajasta ja paikasta, historiallisesta tilanteesta; nyt ei jaaritella yleisellä tasolla, vaan pureudutaan yksityiskohtiin. Luvassa on takuulla jotain tunteisiin vetoavaa, tarjolla on merkityksiä. Niiden perässähän k-jutun harrastajat aina juoksevat. Esimerkki: HUHUT HARRY QUEBERTIN TAPAUKSESTA.

2. Käytä sanaa (tai päätettä) me. Tämä on näppärä keino sulkea ovet asiakkaan takana. Mistä asiakas on tullut, se kadonnut. On vain tässä ja nyt. Asiakas asuu Batesin majoituspalveluita tarjoavan perheyrityksen vieraana, eikä hänellä ole toivoakaan poispääsystä, ellei ensin osta kirjaa ja mahdollisesti lue sitä. Sana »kaikki» kannattaa tunkea otsikkoon myös, mikäli mahtuu. Päinvastoin kuin kohdassa 1, tässä luodaan puitteet esittää universaaleja, koko ihmiskuntaa koskevia totuuksia. Esimerkkejä: KAIKKI SE VALO JONKA NÄEMME; OLEMME IHAN OK.

(Huomatkaa, minkä tilaisuuden asiakaspohjan laajentamiseen jälkimmäisen tuotteen myyjä on laiminlyönyt, kun on jättänyt kaiken pois sanojen »olemme» ja »ihan» välistä.)

3. Yhdysvaltain maantiede. Tämä kohta ei kaipaa perusteluja. Kuuntele itse: DULUTH; FLINT; CHAPPAQUIDDICK; N. CAROLINA; S. CAROLINA; DISTRCT OF COLUMBIA. USAn kohdalla ei ole väliä, onko kyseessä osavaltio vai kaupunki. Kotimaisia paikannimiä käytettäessä – jos haluat korostaa tuotteen taskunlämmintä kotikutoisuutta – en suosittele valitsemaan läänien nimiä: KOSKENKORVA, KLAUKKALA, KEURUU; ei  Varsinais-Suomen lääni.

Lopuksi tarjoan yritykseni noudattaa omaa ohjettani, missä karkeasti epäonnistuin. Vrt. kohtaan 1.


Viimeisin vaatimaton tekeleeni - ei, vaan siitä annetttava alennus! Jonka saa hankiessa teoksen alla olevasta linkistä.


__________€

Hinta on huokea, eikö?



VIITTEET

(1) … maailmoista? Riikka Pulkkinen? Paavo Westerberg, joku!



Turha huudella. Edes Mark Everettin iskä itse ei ymmärtänyt asiaa...




13.5.2017

Bill Ayers Etc



Tämä teksti on poistettu lopullisesta versiosta. Kyseisen ratkaisun löydät kirjasta.


ISISin edeltäjä Irakin al-Qaida teki kaiken väärin. Sen ensisijaisia uhreja olivat shiiamuslimit, mutta omatkin kelpasivat Moolokin kitaan. Vasta kolmas kohde järjestön listalla olivat maan miehittäjät, länsiliittouman sotilaat.
Liittouma puhui ennen pitkää paikalliset heimot puolelleen. Terroristit nujerrettiin monikansallisen yhteistyön voimin. Heimopäälliköiden kosiskelussa liittouman asiaa ajoi parhaiten Irakin al-Qaida itse. Se oli johtajansa näköinen barbaarilauma. Joukon verenhimoa nostatti ikääntynyt nuorisorikollinen Jordaniasta, Abu Musab al-Zarqawi. Tämä aloitti omakätisesti videolle kuvatut kurkunleikkuut. Iso emiiri bin Ladenkin hytisi inhosta, kun pikku emiiri Abu Musabista oli puhe.
Liittouma pudotti kaksi parin tonnin pommia Zarqawin niskaan, sen pituinen se.
Aprillia! Seitsemän vuotta kului, ja käärmeenpesästä pulpahti muna, jota koristi uusi rimpsu arabiaa. Irakin ja Syyrian islamilainen valtio, ISIS, oli syntynyt. Sen johtaja oli korkeakoulunsa käynyt, uskontotieteen kandi Abu Bakr al-Baghdadi. Hän oli, mikäli mahdollista, vieläkin väkivaltaisempi kuin seinähullu Zarqawi. Eikö se koskaan lopu, asiantuntijat voihkivat uutislähetyksissä kautta maailman. He vääntelivät käsiään ja vertasivat al-Shamin terrorismia Hydraan – antiikin hirviöön, jolla on käärmeen vartalo yhdeksän päätä.
Joka kerta kun leikkaat pään irti, tilalle kasvaa kaksi uutta.
Johda siinä sitten vapaata maailmaa, yritä irrottautua sodasta.
Näyttää nimittäin, ettei terroristi koskaan opi.
Näyttää väärin. Tietty taho on ottanut opikseen ja tehnyt välirikon Bagdadin kanssa aikaa sitten. Jos harrastaisin vedonlyöntiä, laittaisin rahani likoon juuri kyseisen porukan puolesta, eettisistä syistä ennen muuta. Säännöistä viis! Hunter S. Thompsonin veikkasi itsekin McGovernin puolesta, vaikka tiesi, ettei toivoa enää ollut.



Joka tapauksessa, uutisvirran marginaalissa tapahtuu vaikka mitä mielenkiintoista. Ankeinkin meno täällä hämärän rajamailla on innostavampaa kuin paras mahdollinen, mitä aikuisviihteellä on tarjota.
Harrasta Lähi-itää, älä pornoa. Tuomas, kuuletko?
Asiasta toiseen: ryhmän nimi oli Weatherman, yksikössä. Se pöllittiin Bob Dylanin kappaleesta. Seksistinen ja ideologiassa uitettuhan nimi oli, eikä sitä vaihdettu hetkeäkään liian aikaisin. Uudestisyntynyt porukka kulki nimellä The Weather Underground, ja sen iskuissa kuoli ainakin yksi poliisi, toisin kuin jutussasi väität[1].
Hänen nimensä oli Brian McDonnell. Suremaan jäi vaimo ja kaksi lasta. Toivokaamme sinun tähtesi, Tuomas, että McDonnell saa levätä rauhassa. Herääminen on hirveän vaikeaa, kun on kaiken yötä leikkinyt hippaa kuolleiden kanssa. Minä sen tiedän jos kuka.
Ehkä perhekin on päässyt elämässä eteenpäin.



Mikäli itse olet päässyt tähän asti, voit jo huokaista. Pahin on ohi. Sinut on hyväksytty avantgarden erikoisjoukkojen eliittiporukkaan. Olet miltei valmis, kahlaat vain sata sivua, sitten voit mennä tenttiin. Vastaat omatuntosi esittämiin kysymyksiin ja vannot valan. Lupaat käyttää opittuja taitoja yksin puolustustaisteluun ja olet vapaa.
Runoilijan sanoin:

oi olet vapaa
minne tahansa menemään,
olet harvinaisen vapaa: vain
nopeutesi määrätään.

Antoisaa elokuvailtaa. Weathermanista verhotusti kertova Ikuiset liittolaiset[2] on muuten järkyttävintä saastaa, mitä Hollywood on koskaan markkinoille puskenut. Se leffa jos mikä on rappiotaidetta. Samaan kasaan voidaan viskata myös kotimainen dokumentti War/Peace samasta aiheesta. Näin sen toissapäivänä. Bill Ayers itse oli yllättävän mukava ukko. Vaihdoin pari sanaa hänen kanssaan: tulimme yhdessä ulos vessasta, ja tähän kuvaelmaan voimmekin lopettaa tarpeettoman esipuheeni. Tulipahan tehtyä ja niin edelleen.
Saattaa Bill silti olla murhaaja. Hän manipuloi tämän kirjoittajaa niin, että olisi voinut luututa tekijällä vessan lattiaa. Bill parjasi hienovaraisesti juudastaan Bryan Burroughia, jonka kirjaa ei ollut edes lukenut. Hän kertoi kenen kanssa Burrough on naimisissa. Nimi ei sanonut minulle mitään. Bill selitti kärsivällisesti, että Burrough’sta oli tullut ajan mittaan vasemmistolainen.
Hän tiesi mistä narusta vetää, miten saada kuulija luottamaan Billin sanaan, epäilemään kaikkia muita. Hän laittoi kätensä lempeästi olkavarrelleni. Hän imarteli ja lumosi.
Samassa lauma liehittelijöitä laskeutui Billin tykö ja kantoi hänet pois.
Emme ehtineet sanallakaan sivuta Syyriaa.







[1] Tuomas Rantanen: Sääennustajien testamentti. Voima 4/2017, s. 60. – Tämänkin kirjoittaja erehtyy. McDonnellin murhaajat käyttivät yhä nimeä Weatherman. Isku tapahtui siis ennen New Yorkin suurta pamausta, joka oli aito uroteko: järjestö tappoi kolme jäsentään, ei muita. Se oli vahinko, mutta kaikki lasketaan.
[2] The Company You Keep, ohjaus ja miespääosa Robert Redford. Tuomas pitää leffasta, kuten on useaan kertaan todennut.



The director, Bill Ayers, and Paleface, that punk.

7.5.2017

Rantanen vs. Kelly


Kansalaiset!

Terroristit Bill Ayers ja Bernardine Dohrn saapuvat Suomeen torstaina 11.5.2017.
Pieni mielenilmaus ei olisi pahitteeksi. Kansalaisvelvollisuutemme on osoittaa, että vasemmistonatsit eivät ole tervetulleita Espoon elokuvafestivaaleille eivätkä muutenkaan. Vähintä mitä voimme tehdä, on heittä pariskuntaa mädillä tomaateilla ja kananmunilla.

Seuraavassa aiheeseen liittyvä katkelma teoksesta Ajatko aktivistiksi.

Älä tee sitä, rättimainos varoittaa. Vihollisen viesti tulee kääntää nurin, sen todellinen sisältö härnätä esiin. Mutta maineikas kultainen vasikka, LSD-guru Timothy Leary kehottaa hänkin heittämään sikseen. Ihmisen ainut tehtävä on sulautua Kosmokseen, eikä hippi-isä tässä kehota valtaamaan kulttuuriravintolaa. Herää jo, kapakka ei ole koko maailma. Kukaan ei sinua niistä pöydistä hae, paitsi poliisi ja noutaja ja ehkä Mefistofiilis.
Tämä teksti on RAAKILE. Lopullisen version löydät kirjasta.


Riistäjä ja anti-imperialisti sanovat siis samaa. Missä on erotuomari Rantanen, missä Chomsky? Jotain hämärää on tekeillä, silti profeetta ja tämän torvi ovat jääräpäisesti vaiti. Jos ei tämä ole salaliitto, vieläpä kevään ensimmäinen, lupaan liittyä muslimiveljeskuntaan.
Aiot aktivistiksi. Oletan niin, muuten et olisi tässä. Hyvä... mutta aktivismi ei yksin riitä, enää. Lisäksi on oltava Delfoin oraakkeli, nykyajan Nostradada, täytyy osata ennustaa ja vieläpä oikein. Kuka käärii toimistasi välilliset, kuka välittömät voitot? Kenen pussiin uhosi pelaa?
Tutki itseäsi. Mieti, haetko huomiota vai oikeinko tosissaan vaadit maailman taipuvan tahtoosi.
Otetaan esimerkki. 1970-luvun amerikkalaiset aktivistit (ryhmät kuten Weatherman ja Symbionese Liberation Army) räjäyttivät pommeja ja ampuivat poliiseja, koska... no hei, olivat niin yksin. He kaipasivat kuulijaa, toivoivat että joku jossain ottaisi heidätkin vakavasti. Siksi he sylkivät julkilausumiaan iskujen jälkeen, niitä ennen ja vaikkei iskusta ollut hajuakaan, kuin uhmaikäinen tulostin. Uran käännyttyä laskuun tietyt Sääennustajan jäsenet – Voima-lehden suosima Suomen-vieras Bill Ayers ja tämän myötäilijät – totesivat itsekin, että pomminheittely oli pelkkä PR-temppu. Iskujen tavoitteena oli kiinnittää kansakunnan huomio itse asiaan, porukan kirjallisiin saavutuksiin. (Ai mitäkö niissä sanottiin? Sitä samaa, mollattiin poliisia ja armeijaa. Jos aihe kiinnostaa, löydät kaiken tietämisen arvoisen Bryan Burroughin ensyklopediasta Days of Rage.)
Jos väkivalta oli kerran mainosta, olisiko iskut voinut tässä vaiheessa lopettaa? Ennustajien brändi tunnettiin jo kautta maan. Vastaus on ilmeinen. Ainoastaan pommit pitivät ryhmän nimeä esillä. Heillä ei ollut enää varaa luopua niistä. Ja mitä mainoskanavaan tuli, terrorismi soi tuotteelle tuhatverroin näkyvyyttä ja kuuluvuutta verrattuna perinteisiin hiljaisen tiedon väyliin, kuten mielenosoituksiin, haastatteluihin ja pop up -tempauksiin, joita tuolloin kutsuttiin happeningeiksi. Hei, hyväntahtoinen internet – ketä se kiinnostaisi?
Ei ketään, aivan. Edeltävästä nousee kaksi kysymystä: (1) Olivatko ”hirvittävät huussin räjäyttäjät” (FBI:n lempinimi ennustajille) lauma harrastajakirjoittajia, jotka olivat vain eksyneet ja pahasti? (2) Miten on itsesi laita? Haluatko kirjailijaksi?
Tässä tulevat vastaukset: (1) kyllä ja (2) sinun kai se pitäisi tietää... eikö?
Jos vastaat kyllä, aiot alkaa tekijäksi, saanko pyytää, lopeta heti. Vielä ei ole myöhäistä perääntyä. Ei maksa vaivaa, usko pois. Siihen asti kun sanataiteessa järjestetään jotain X-Factoria muistuttavaa, pitäkööt paskansa, oikeesti.
Jos haluat tähdeksi keinolla millä hyvänsä, tilanne on toinen, terrorismi varteenotettava koulutuspolku. Ajattele nyt Bostonin maratonin pommi-iskuista kuolemaantuomittua Dzokhar Tsarnajevia. Hän pääsi Rolling Stone -lehden kanteen. Hänestä tuli kapinallisten tyttöjen ja poikien märkä uni. Jaharin maailma, kannessa luki. (Jahar on tyypin etunimen jenkkiversio, niinkö JJ... Jacobs.)
Kelaa. Susta tehdään kansijuttu lehteen, joka on entinen alakulttuurin äänitorvi. Ja sen jutun mukaan sulla on aivan ikioma maailma.
Maailma on sinun.
Näiden mahdollisuuksien edessä on käsittämätöntä, että suuri enemmistö jää mieluummin kotiin illan elokuvan ja bulimian pauloihin. Vaikka voi kai siinäkin lajissa nousta mestariksi. Sen kun loikkaat metatasolle. Mikä sen tv-ohjelman nimi onkaan, Uusavuttomat?[1]


Tyydy enempään



Suuri yleisö istuu kuskin paikalla aktivismi – terrorismin Dakar – Pariisi -rallissa, niin oudolta kuin ajatus ensi alkuun kuulostaakin.
Suoran toiminnan sanansaattaja ja väkivallan apostoli taistelevat molemmat kartanlukijan paikasta kärkikaartin autossa. Ne tappelevat sijasta hiljaisen enemmistön sydämessä ja korvien välissä (toivoen vailla toivoa, että heille on tilaa). Aktivisti ja terroristi houkuttelevat äkisti kyllästyvää kansaa puolelleen suurin puhein ja teoin, jotka harvoin kestävät lähempää tarkastelua.
Teot säilyvät aikain saatossa tuskin koskaan, puheet hiukan harvemmin. Kuka olisi kuullut ex-ennustaja Bill Ayersista, jollei iki-ihana Megyn Kelly[2] olisi hiillostanut häntä Fox-kanavan haastattelussa? Oletko nähnyt, kuinka varhaiskasvatustieteen professori kiemurtaa[3]? Eikä Ayersin tulenarasta menneisyydestä olisi piitattu tämänkään vertaa, ellei lieroa olisi kytketty kautta rantain presidenttiehdokas Obamaan.
Maine katoaa, puheet unohtuvat. Vain hirmutöiden muisto elää.
Vaan entä jos olisi toisin päin? Jos aktivistin puheet olisivat pahoja ja teot jaloja?
Miten edistyksen soihdunkantajat siihen suhtautuisivat?
Antakaahan kun kerron.



ISISin edeltäjä Irakin al-Qaida teki kaiken väärin. Sen ensisijaisia uhreja olivat shiiamuslimit, mutta sunnitkin kelpasivat Moolokin kitaan. Vasta kolmas kohde järjestön listalla olivat maan miehittäjät, länsiliittouman sotilaat.
Irakin al-Qaidaa johti ikääntynyt nuorisorikollinen Jordanista, Abu Musab al-Zarqawi. Hän aloitti omakätisesti videolle tallennetut kurkunleikkaamiset. Länsiliittouma puhui ennen pitkää paikalliset heimot puolelleen ja nujersi terroristit. Tässä suostuttelussa liittouman asiaa ajoi parhaiten Zarqawi itse. Osama bin Ladenkin hytisi inhosta, kun šeikki Abu Musabista oli puhe.
No, 5 – 7 vuotta kului, ja käärmeenpesästä pulpahti muna, jota koristi uusi rimpsu arabiaa. Irakin ja Syyrian islamilainen valtio (ISIS) oli syntynyt, ja sitä johti uskontotieteen kandi Abu Bakr al-Baghdadi. Pian ajankohtaisohjelmien asiantuntijat vertasivat tuskissaan alueen terrorismia Hydraan – antiikin hirviöön, jolla on käärmeen vartalo yhdeksän päätä.
Joka kerta kun pään leikkaa irti, tilalle kasvaa kaksi uutta.
Johda siinä sitten vapaata maailmaa, yritä irrottautua sodasta.
Näyttää nimittäin, ettei terroristi koskaan opi.
Näyttää väärin. Joku on ottanut opikseen ja tehnyt välirikon Bagdadin kanssa jo aikaa sitten Jos harrastaisin vedonlyöntiä, laittaisin rahani likoon juuri tämän porukan puolesta, eettisistä syistä ennen muuta.



Uutisvirran marginaalissa tapahtuu vaikka mitä mielenkiintoista. Täällä hämärän rajamailla ankeinkin meno on innostavampaa kuin se kaikkein paras, mitä aikuisviihteellä tarjota.
Harrasta Lähi-itää, älä pornoa. Tuomas, kuuletko?
Asiasta toiseen: se on Weatherman, yksikössä. Nimi on ideologiassa uitettu ja seksistinen, tiedän. Sen takia se vaihdettiinkin. Syntyi The Weather Underground, ja sen iskuissa kuoli ainakin yksi poliisi, toisin kuin jutussasi väität[4].
Uhrin nimi oli Brian McDonnell. Häneltä jäi vaimo ja kaksi lasta. Toivokaamme, Tuomas, sinun vuoksesi, että McDonnell saa levätä rauhassa. Herääminen on kauhean vaikeaa, jos on kaiken yötä leikkinyt hippaa kuolleiden kanssa.
Ehkä vaimo ja lapsetkin ovat päässeet elämässä eteenpäin.



Mikäli itse olet päässyt tähän asti, voit jo huokaista. Pahin on ohi. Sinut on hyväksytty avantgarden erikoisjoukkojen eliittiporukkaan. Olet miltei valmis: kahlaat enää sata sivua, sitten voit mennä tenttiin. Vastaat omatuntosi esittämiin kysymyksiin ja vannot valan. Lupaat käyttäväsi opittuja taitoja yksin puolustustaisteluun ja olet vapaa.
Runoilijan sanoin:

oi olet vapaa
minne tahansa menemään,
olet harvinaisen vapaa: vain
nopeutesi määrätään.

Antoisaa elokuvailtaa. Ikuiset liittolaiset[5] on muuten järkyttävintä saastaa, mitä Hollywood on koskaan suoltanut. Se leffa jos mikä on rappiotaidetta.
Pannaan palamaan.




[1] Kirjoittaja tarkoittaa Sohvaperunoita.
[4] Tuomas Rantanen: Sääennustajien testamentti (linkki). Voima 4/2017, s. 60.
[5] The Company You Keep, ohjaus Robert Redford.