Sonja oli kahden vaiheilla. Hän oli saattanut tavata unelmiensa miehen, kauniin jenkin, joka teki eroa savolaisesta vaimostaan. Ero oli kuulemma lopullinen ja sattui senkin takia, että pariskunnalla oli poika, yhteinen ilmeisesti. Tai niin Mike väitti – että ero astuisi voimaan “näinä päivinä” – mutta Sonja oli oppinut puremaan hammasta, kun kuuli näitä viestejä. Ne olivat kuin herkullisen hauen ruodot. Sonja poimi ne sivistyneesti suupielestä ja siirsi syrjään kuin pelon tunteen pahimmassa hädässä. Sen aika tulisi vielä. Hän toisti mielessään päivälehden viisauksia. Tulevaisuus näyttää. Historiankirjoittajat... Syntymästä asti vuodet, pahimmillaan viikot, kuukaudet, olivat takoneet Sonjan luiseen päähän läksyä, että puheiden ja tekojen väliin repesi railo, kun miehet olivat äänessä. Varsinkin kun he lässyttivät naiselle ja eritoten hänelle.
Kuollutta ei voi tappaa, mutta yrittänyttä ei laiteta. - Mark Lanegan
Loistiko se hänen kasvoiltaan? Tulkaa, kusettakaa!
Siihen rotkoon kun putosi, saattoi kevyesti matkata maan keskipisteeseen, todelliseen pätsiin saakka. Eikä kukaan tullut pelastamaan, ei syntynyt mediatapahtumaa, ketään ei kiinnostanut vaikka olisit virunut siellä elämäsi ehtooseen saakka. Niin kuin saattoi hyvin tapahtua. Tämä oli totista leikkiä. Jokainen kaivoi kuoppansa itse viime kädessä. Sinisilmäisyyttään, typeryyttään – aivan sama, miksi. Sieltä oli kömmittävä itse ylös, joka ainoa kerta. Ennen viimeistä, Sonja hymyili sisään päin.
Englannin kielessä oli sanonta, ohje, miten miesten puheisiin suhtautua.
Nautitaan suolan kera.
Sonja sulatteli suolakiteitä kielensä päällä viikkokaudet. Se oli hänen sukanvartensa, hän selitti Jumalalle (joka ei ikinä vastannut), vakuutus sen varalta, että kaikki menisi päin helvettiä niin kuin aina yleensä kävi. Näin hän sai pitää mielenterveytensä, toivottavasti, vaikka päätyisikin suolakaivoksille Kroatian saaristoon. Tuskin nyt mihinkään niin kuvaukselliseen paikkaan. Se vain oli ainoa maailmankolkka, missä hän muisti kuulleensa, missä saattoi olla suolakaivoksia.
Saatiinko suolaa ylipäätään kaivoksista? Se ei liene lopputuloksen kannalta olennaista. Suolaa tarvittiin, hän tarvitsi sitä, ilman suolaa ei ollut elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti